Oimjakon - Kylmyysnapa

 13.12. 1996 - 4.3. 1997

Uusittu versio 26.1. 2018.

Retkikunta ja kylmyysnapamonumentti Oimjakonin kylässä. Retkikunnan jäsenet vasemmalta oikealle 
Marko Riikonen, minä ja Jukka Ruoskanen.

Helsinki - Jakutsk

Kuukausien suunnittelun ja valmistautumisen jälkeen retkikunta oli valmiina lähtöön. Kun nousimme Helsinki-Moskova junaan, paikalla oli useita ihmisiä saattamassa meitä (mukaan lukien tv-ryhmä Yleisradiosta). Ensimmäinen pysähdys oli Moskovassa. Moskovassa menimme ensin Seremetjevo 2 lentoasemalle koska matkatoimistosta oli niin käsketty. Mutta meidän kone lähtikin Seremetjevo 1:stä eli kotimaanterminaalissa. Lensimme sitten Moskovasta Jakutskiin. Ei ollut paljon katseltavaa kun lento oli yöllä. Me myös hikoilimme reilusti, sillä kaiken varalta puimme päällemme huomattavan osan talviasusteistamme!

Jumissa Jakutskissa

Katunäkymä Jakutskista. Väki odottaa linja-autoa turkiksissaan.

Jakutskia Lena joen rannalta katsoen. Lenan pääuoma on tästä vielä 4 km vasemmalle. Kaupungin ja varsinaisen Lenan välillä on saarekkeinen meandoroivan Lenan pienempien uomien verkosto.

Kun saavuomme Jakutskiin meitä tervehti kova tuuli ja -50°C pakkanen. Jo lentokentällä tapasimme miehen nimeltä Andrew Douglas. Andrew oli meille myöhemmin kullan arvoinen sillä hän osasi englantia. Hänen nimensä kuulostaa amerikkalaiselta, mutta hän on aito venäläinen. Hän asuu nykyisin Kanadassa vaimonsa ja poikansa kanssa. 

Vietimme ensimmäiset yöt Andrein kotona (ei sama henkilö kuin Andrew) ennen kuin Andrew löysi meille huoneen hotelli Geologista.

Olimme siis Jakutskissa, vain 700 km päämäärästämme. Me luulimme että voimme jatkaa matkaa perille nopeasti. Emme osanneet aavistaa kuin vaikeata yksinkertaisetkin asiat voivat olla Venäjällä ja Sakhan tasavallassa erityisesti.

Andrei oli jakuutti ja opiskelija. Riikonen tapasi hänet edellisen kevään matkallaan. Andrei oli Markon opas Oimjakonissa tuolloin. Andrei asui isänsä, äitinsä ja sisarensa kanssa jakutskilaisessa kerrostalossa. Andrein isä oli hyvin miellyttävä mies. Hän tarjosi meille eräitä jakutialaisen keittiön herkkuja, kuten kalakeittoa jossa on hyödynnetty koko kala sisuksineen ja lehmän sisäelinkeittoa. Asunnon parveke toimi talvisin pakastimena.

Riikonen, minä, Andrewin poika ja vaimo. Huomaa jäätynyt ikkuna.

Lentokentällä tapaamallamme Andrewilla oli vaimo, poika ja usein Andrewin äiti, sisar ja sisaren tyttö oli heidän luonaan. Sisaren tytär oli voittanut jopa jonku kauneuskilpailun. No, sen saatoimme uskoa. Andrewin tärkein tulolähde oli käyntikorttien tekeminen. Hän näytti tekevän hyvät rahat omien sanojensa mukaan. Hän tosiaan tarvitsi jokaisen kopeekan sillä heidän suunnitelma oli muuttaa Kanadaan, joka myöhemmin toteutuikin.

Riikonen ja Andrew ihailemassa maisemia Lena joen laakson reunakukkuloilla.

Näkymä luoteesta Jakutskin keskustaa kohti Dar'yan datsha-alueen yli. 

Andrew oli hyvin tärkeä meille koska hän tunsi työnsä vuoksi melkein kaikki tärkeät henkilöt Jakutskissa ja Sakhan tasavallassa. Huomasimme että jos sinulla on rahaa, sinä voit saada melkein mitä tahansa tarvitsetkin. Mutta sinulla täytyy olla todella hyvin rahaa, sillä kännykät maksoivat kymmenkertaisesti sen mitä Suomessa. Silti me näimme paljon loisteliaita autoja Japanista (ratit väärällä puolen) joita ei Suomessa juurikaan näe. Erityisesti isoja maastureita. 

OVIR, laitos mistä luulimme saavamme tarvittavat rekisteröinnit Jakutskiin saapumisestamme. Mutta he eivät suostuneet rekisteröimään meitä. Syy oli että olimme menossa Oimjakonin alueelle joka oli kuulema suljettu ulkomaalaisilta. Seuraava paikka missä vierailimme oli ulkoministeriö jossa yllättäen englanninkielen taitoinen virkailija kielsi meitä menemästä Oimjakoniin. Sanoi että: "älkää edes ajatelko että pääsette Oimjakoniin!"

Sakhan tasavallan ulkoministeriö Jakutskissa ja Leninin patsas.

Olimme siis jumissa Jakutskissa jouluun asti. Sen jälkeen me päätimme ostaa liput ja yksinkertaisesti lentää Oimjakoniin ilman vaadittuja papereita. Koska kaikki lennot Jakutskista Oimjakoniin oli täynnä loma-ajan vuoksi, jouduimme odottamaan 9. tammikuuta asti. Siihen asti me saatoimme nauttia Andrewin perheen vieraanvaraisuudesta. Pääsimme myös viettämään venäläistä Joulua (jota he viettävät 7. tammikuuta) ja Uutta vuotta venäläisten seurassa. Emme tule unohtamaan sitä...

Venäläistä Uuden vuoden viettoa Andrewin perheen kanssa. 

Jakutsk on iso kaupunki. Siellä asuu yli 200 000 ihmistä. Erikoisuus on ilmaiset linja-autot. Valitettavasti niissä ei ole lämmitystä ja ne ovat aina todella täysiä. Oli unohtumatonta ajaa niillä. Pysyti hyvin seisomaan keskellä käytävää ilman että tarvitsi pelätä kaatuvansa sillä kaatuminen oli täysin mahdotonta kun auto oli aivan täynnä ihmisiä.

Jakutskissa näimme ensimmäiset siperialaiset halomme. Kaupungissa oli useimmiten liian tiheä sumu, mutta kun pääsi mahtavan Lena-joen rantaan taivas oli usein selkeä. Jakutskissa on satoja kilometrejä lämmitysputkia, jotka on rakennettu maan yläpuolelle ikiroudan vuoksi, ja melkein joka päivä joku putki rikkoontuu. Jakutsk on myöskin painajaismainen paikka eläinaktivisteille sillä lähes kaikki, muutamaan ulkomaanelävää lukuun ottamatta, käyttää aitoja turkiksia.

Hotellista sananen. Hotellin nimi oli Geologist. Kuulema, sillä ovessa eikä missään ollut hotellin nimeä. Itse asiasta talon ulkopuolelta ei voinut arvata että talossa oli ylipäätänsä hotelli. Rakennus oli tyypillinen jakutialainen kerrostalo keskustasta hiukan pohjoiseen. Hotelli oli käytännössä asunto, jossa oli ainakin kuusi huonetta, keittiö, kylpyhuone ja vastaanotto. Pesuhuoneeseen ei tullut lämmintä vettä ja se vaati hiukan masokistista luonnetta kylpeä. Muuten hotelli oli kiva torakoineen.

Viimeinkin kohti Oimjakonia

Antonov An-24 on yksi eniten käytetty kulkuväline Siperiassa. Tässä Sakha Avian kone ottamassa matkustajia Oimjakonin lentoasemalla kuten lähes joka torstai.

Tammikuun 9. suuntasimme viimein kohti Jakutskin lentokenttää... Ei lentoja tänään, tulkaa takaisin huomenna. Tammikuun 10. sama juttu. Viimein tammikuun 11. pääsimme viimein Check-in:iin. Olimme todella hermostuneita sillä meillähän ei ollut kaikkia niitä papereita mitä meidän väitettiin tarvitsevan. Mutta viisumi joka oli kirjoitettu meille Moskovassa riitti ja pian istuimme An-24 koneessa.

Teimme yhden välilaskun Handuganissa. Kävelimme kyseisen pienen kylä pääkatua ja ystävämme Georgi vei meidät pieneen kauppaa josta sai syötävääkin. Tilasimme kanaa ja söimme kaikessa rauhassa kun lentokoneen perämies tuli pyytämään meitä kiireesti takaisin koneeseen! He todella välittävät ulkomaisista matkailijoista! Uskomatonta! Kun olimme juosseet takaisin Handuganin lentokenttärakennuksen läpi (metallinpaljastimet vain vilkkuivat) koneeseen olimme pian ilmassa. Suuntana Oimjakon suuren Verhojansk vuoriston takana.

Viimein laskeuduimme Oimjakonin lentokentälle. Kyseinen lentokenttä on ilmeisesti kylmin siviililentokenttä koko maailmassa. Georgi hommasi meille kyydin ambulanssilla lentokentältä Oimjakonin aerologisen aseman pihalle. Viimeinkin olimme perillä!

"Aeroport Oimjakon".

Kuvassa maailman kylmimmän siviililentokentän, Oimjakonin lentokentän ovi. Rakennus ei ollut kovin hyvässä kunnossa mutta hyvin tarpeellinen, sillä kentälle tulee ja sieltä lähti neljä lentoa viikossa jopa talvisin. Kolme lentoa on Ust-Neraan Anton An-2 "ilmojen traktorilla" (se kuulostaa enemmän traktorilta kuin lentokoneelta) ja yksi Jakutskiin An-24 koneella.

Ei viisi vaan kolme kuukautta

Näkymä majapaikastamme länteen. Taustalla kohoavat vuoret ovat 35 km päässä.

Nyt pitää hiukan palata erääseen ongelmaan joka vaivasi meitä jo Suomessa ennen lähtöä. Venäjän suurlähtystö antoi meille viisumit vain yhdeksi kuukaudeksi pyydetyn viiden sijasta. Suomessa ollessamme Riikonen ja Ruoskanen onnistuivat saamaan kaksi kuukautta lisää viisumeihimme. Sen jälkeen ajatus oli että olisimme saaneet loput kaksi kuukautta Jakutskista. Ongelmat Jakutskissa tuli jo esille, sieltä emme saaneet lisäkuukausia. Yritimme sitten saada lisäaikaa Oimjakonissa mutta huonolla menestyksellä. Viranomaiset Oimjakonissa pyysivät meitä hakemaan lisäaikaa Jakutskista, josta meitä oli kielletty matkustamasta Oimjakoniin jossa siis olimme. Joten aiotun viiden kuukauden sijasta saimme tyytyvä kolmeen.

Meidän viisumit päättyivät 10. maaliskuuta jolloin meidän oli oltava takaisin Suomessa. Erityisesti meitä harmitti se, että 9. maaliskuuta olisi Oimjakonissa ollut täydellinen auringonpimennys! Se olisi ollut näkemisen arvoinen. Jouduimme tietysti lähtemään Oimjakonista jo hyvissä ajoin koska emme halunneet ongelmia rajatarkastuksessa Suomen rajalla. Olimme jo hukanneet yhden kuukauden Jakutskissa, joten jäljelle jäi vajaa kaksi kuukautta toteuttaa suunnittelemaamme havainto-ohjelmaa Oimjakonissa.

Oimjakonin aerologinen asema

Majapaikkamme. Rakennus on Oimjakonin aerologisen aseman vanha päärakennus. Uusi asema on ihan vieressä. Siksi talon edessä olivat myös yhä käytössä olevat säähavaintokojut lämpö- ja kosteusmittareineen. Sijoitimme omat Suomesta tuomamme kalibroidut mittarimme niihin.

Oimjakonin aerologisen aseman uusi rakennus. Talon katolla on radiosondin vastaanottoantenni. Taustalla on meidän "havaintokukkula". Pihalla risteilevissä puutunneleissa kulki lämmitysjärjestelmän vesiputket. Puinen koppero oikeassa reunassa on käyttämämme puucee. Näkymä on meidän talon parvekkeelta.

Meillä oli sopimus Roshydrometin kanssa Oimjakonin vanhan aerologisen aseman vuokraamisesta. Olimme yllättyneitä kun huomasimme että rakennus oli siivottu, lämmitetty ja kalustettu meille. Joten meidän oli helppo asettua taloksi ja aloittaa "siperialainen elämämme". Talo lämpesi kuumalla vedellä joka kiersi aseman omalta pieneltä lämpölaitokselta putkia pitkin. Yläoikeassa kuvassa näkyy putkia suojaavia lautarakennelmia maassa. Sähkö tuotettiin aseman dieselgeneraattorilla.

Joten paikan päällä meillä ei ollut kovin suuria ongelmia. Lämmitys pelasi ja parhaimmillaan talossa oli yli +30°C lämmintä. Pahimpana aamuna lämpötila oli vain +14°C koska "vanhus" oli ollut yövuorossa. Yleensä lämpötila oli mukavat +23-+29°C. Näin korkeisiin lämpötiloihin oli hyvä syykin: jos menit ulos ja olit hyvin lämmitetty niin pystyt työskentelemään pitempään kylmässä. 

Talossa oli neljä huonetta ja eteishalli. No, oli siellä viideskin huone mutta se oli enempi varasto. Kattohuoneessa oli vanha radiosondin seurantalaitteisto ja parveke. Kahta huonetta käytimme asumiseen, kolmas oli keittiö/pesuhuone ja neljäs oli meidän varastomme jota harvemmin tarvitsimme. Keittiö/pesuhuone toimi siten että meillä oli keittolevyt keittämistä varten (erittäin hidas, tarvimme kolme tuntia paistaa kanan koivet) ja vesisäiliö. Vesi tuotiin säiliöautolla läheisen Kuidusun-joen sulasta (lähdteiden vuoksi joki oli sulana vaikka pakkasta oli päälle -50°C). 

Volodja - "aseman insinööri" pienimässä kivihiiltä lämpökeskukseen.

Volodja uuden aseman radiosondihuoneessa. Hänen takanaan on Tomtorin todellinen high-tech keskittymä. Tietokonesysteemi mikä kerää asemalta lähetetyn radiosondin välittämät tiedot. Sen jälkeen tiedot lähetetään eteenpäin puhelimella.

Meidän pesuhuone tai -paikka oli jonkinlainen metallinen "häkkyrä" joka oli sijoitettu syvään kuoppaan keskellä keittiötä. Tarvittiin aika hyvää tasapainoa pysyäkseen sen päällä kun pesi itseään. Saimme lämmintä vettä lämmitysputkista. Vesi ei ollut juotavaa ja haisi öljylle.

Pakastimena toimi parveke ja siellä ostamamme kanankoivet pysyivät pakastettuina ilman mitään ongelmaa. Paikalliset kutsui kanankoipia "Bush legs" ja ne olivat melko rasvaisia.

Säiliöauto tuo vettä meille. Näin kylmissä oloissa mikään putkijärjestelmä tuskin toimisikaan.

Kuidusunin sivu joen kohta Kuidusunin kylässä josta säiliöauto hakivat vettä ihmisille. Kuvan aikaan lämpötila oli -50°C ja joki oli silti sula.

Majapaikkamme oli oikein kodikas. Minä käyttämässä sponsorilta saamaamme kannettavaa.

  -55°C!

Asema ja sen ihmiset oli ihan oma maailmansa. Joka aamu he lähettivät radiosondin ja seurasivat sitä uudesta asemarakennuksesta käsin.

Meidän piti käydä ulkovessassa joka oli aika uusi. Oma ennätykseni ulkovessan käytämisessä oli -54.5°C. Ruoskanen voitti sen kisan. Etupihalla oli normaalit meteorologisen aseman laitteistokopit ja me pystyimme helposti tarkistamaan lämpötilan ja kosteuden kun halusimme. Toivoimme kokevamme -60°C pakkasen mutta emme olleet niin onnekkaita. Kylmimpinä päivinä maanpinnalla oli alle -60°C, mutta ei virallisella 2 metrin korkeudella. Aseman takana oli mäki jonka huippu oli 810 metriä merenpinnan yläpuolella. Lentokentän tutka oli siellä. Me kävimme mäellä joka kerta kun haloja näkyi tarkistaaksemme mahdolliset horisontin alapuoliset halot. Niiden suhteen meillä ei ollut onnea. Emme nähneet yhtään kunnon halonäytelmää ja se oli suuri pettymys meille vaikka jääkiteitä kyllä riitti. 

Yksi parhaista halonäytelmistä mitä mäeltä kuvasimme. Minä olin tuolloin talolla keräämässä kidenäytteitä. Nämäkään halot eivät olleet kovin näyttäviä, mutta kuvissa on pari harvinaisempaa halomuotoa. Jääkiteet olivat hyviä.

Jääkiteet Tomtorissa oli usein hyvälaatuisia, mutta niitä oli aivan liian vähän synnyttääkseen hyviä halonäytelmiä. Kuvasimme jääkiteitä mikroskoopilla. Meillä oli myös 1000W halogeenivalo ja yritimme nähdä sen avulla keinovalohaloja kun aurinko tai kuu ei ollut näkyvissä. Saimme halogeenilla muutamia mielenkiintoisia efektejä kuvattua.

Jukka Ruoskanen havaintokukkulalla. Taustalla erottuu pieni vuorijono Verhojansk ja Tserski vuoristojen välissä. Tomtorin kylä on Jukan takana tiheän jääsumun peitossa.

Riikonen tutkii kidenäytteitä havaintokukkulalla. Taustalla erottuu joitain Tomtorin rakennuksia. Huomasimme pian kuinka mahdotonta oli kerätä ja kuvata kidenäytteitä mäen päällä. Tämä jäikin ainoaksi yritykseksi.

Kuvaamassa maisemaa havaintokukkulalta. Minä olen kameran takana ja Riikonen nauttii näkymistä.

Alla on kaavio aineistosta mitä keräsimme ollessamme Oimjakonissa. Kaaviossa on lämpötila (mustat pisteet, asteikko vasemmalla) ja kosteus (sininen, asteikko oikealla) mitattuina Oimjakonin aerologisella asemalla 12 tammikuuta - 18 tammikuuta 1997. Matalin lämpötila kaaviossa on -56.5°C mutta radiosondidata kertoo että lämpötila oli  -57.2°C vain tuntia aiemmin. Jälkimmäinen lämpötila oli lähempänä sitä mitä lentokentän sääasemalla oli mitattu. Niinkin myöhään kuin 18. helmikuuta mittasimme -54.5°C.

Tomtor

Tomtorin kylä asemalta päin nähtynä. Taustalla Indigirka joen takaista vuoristoa 18 km päässä.

Tomtorin kyläraittia. Minä sullon videokameraa kameralaukkuun jossa oli kuumavesipullo lämmikkeenä. 

Oimjakonin aerologinen asema on aivan Oimjakonin lentokentän vieressä ja parin kilometrin päässä Tomtorin kylästä. Tomtor on laakson suurin kylä ja siellä on noin 1500 asukasta. Siellä on ainakin kaksi kauppaa, mutta kun olimme siellä vain toinen oli auki. Kaupassa ei ollut paljon valinnanvaraa ostoksien suhteen. Ei juurikaan lihatuotteita tai vihanneksia. Riisiä, sokeria ja sellaista löytyi kyllä. Kaikki ranskalaiset keittokirjat olisivat olleet aika hyödyttömiä. Jos halusi vihanneksia, hedelmiä tai lihaa, ne oli ostettava paikallisilta. Söimme itse asiassa koko ajan vain riisiä ja kanaa sekä joimme teetä. Paikalliset väittivät että tee jota käytimme tekee meistä impotentteja ja että sitä voi käyttää myös huumeena. Niin he kertoivat, mutta emme huomanneet mitään negatiivista vaikutusta ja emme testanneet olisiko siitä ollut huumeeksi. Epäilemme. Keskellä Tomtoria ol muutama iso tyhjä rakennus. Kylässä oli diesel generaattoreita ja kivihiililämpölaitoksia kaikkialla. Siltä varalta että lämpölaitosten kanssa tulee ongelmia kylässä oli paljon halkopinoja talojen ympärillä.

Kylät, Tomtor ja Oimjakon tietävät erikoislaatuisen sijaintinsa maailman kylmimmässä asutussa laaksossa. Laaksossa on useita kylmyysmonumentteja. Todellinen kylmyysnapa sijaitsee jossain kylien välillä paikassa jossa aikaisemmin on sijainnut puinen muistomerkki. Tomtorin kyläpäällikkö siirrätti puisen muistomerkin ja se on nyt Tomtorin museon etupihalla. Sota maailman kylmimmän kylän tittelistä on jatkunut jo 15 vuotta. Mainittakoon, että Verhojansk on kyllä maailman kylmin kaupunki, mutta Tomtor ja Oimjakon ovat sitä kylmempiä paikkoja.

Tomtorin museon kylmyysmonumentit.

Tomtorin museon etupihalla on kaksi kylmyysmonumenttia. Pieni puinen tolppa oli aikoinaan metsässä jossain Tomtorin ja Oimjakonin välimaastossa ilmeisesti kylmimmässä kohdassa laaksoa. Isompi kivinen muistomerkki kertoo alimman mitatun lämpötilan olleen -71.2°C (alin pohjoisella pallonpuoliskolla koskaan mitattu lämpötla) ja 109.2°C lämpötilaerosta alimman ja korkeimman lämpötlan välillä (maailmanennätys sekin). 

Luiden tien risteyksen kylmyysmonumentti Tomtorissa. 

Suurin kylmyysmonumentti Tomtorissa on tienristeyksessä jossa käännytään kylään "Luiden tieltä". Tie yhdistää Jakutskin ja Magadanin. Kylä on itse asiassa vain 400 metriä tämän monumentin takana kuvassa, mutta tiheän jääsumun takia sitä tuskin erottaa! Vaikka paikka on hirvittävän kylmä talvella, kesällä voi olla jopa yli +30°C lämmintä viikkoja! Tomtor sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Vaasa!

Tomtorissa on museo. Siellä on kaikkea paikallista tavaraa. Kivinäytteitä ja jotain tietoa paikallisista sankareista kuten kirjailijoista. Muistaakseni heillä oli esitellä kolme paikallista kuuluisuutta. Tomtorissa on myös 300 oppilaan koulu. Jakuutit saavat nykyisin opetusta heidän omalla kielellään ja jakuuteilla on omat luokkansa. Me onnistuimme sekoittamaan koulun pahemman kerran kun kävimme siellä. Jokainen koulun oppilas juoksi ympärillämme ja kyseli vaikka mitä. Jotkut yritti puhua englantia mutta ei kovin hyvällä menestyksellä. 

Kieltenopetuksen taso ei ollut kovin korkea. Koulussa oli kirjasto ja pieni museo. Museohuoneessa heillä oli näyttely "Luiden tien" historiasta. Luiden tie oli Jakutsk - Magadan tie jonka Stalin rakennutti Siperiaan lähettämillään vangeilla. Toisaalta, ilman Stalinin vankityövoimaa Jakutiassa ei olisi montaa tiekilometriä. 

Tomtorin kylänäkymiä.

Tomtorin koulu. Koulua käy noin 300 oppilasta.

Oimjakonin kylä

Saimme viimein kyydin Oimjakoniin, todelliselle kylmyysnavalle, pitkien ja kalliiden neuvottelujen jälkeen. Yksi retkemme tavoitteista häämötti edessämme. Niin yhtenä aamuna nousimme Uaziin, venäläiseen pikkupakettiautoon. Kuskinamme oli jakuuttimies. Ajoimme ensin Kuidusun joen vartta alaspäin laaksoa pitkin kunnes se yhtyi Indigirka jokeen. Matkalla tapasimme pari paikallista hevospaimenta. Tie oli paljon parempikuntoinen lähempänä Oimjakonia kuin Tomtoria. Mikään järin hyväkuntoinen tie ei muutenkaan ollut.

Paikallisia hevospaimenia.

Oimjakoniin tuleva tie. Taustalla näkyvien vuorten edessä virtaa Indigirka joki. Tämä kuva on jo paluumatkalta ja Oimjakonin kylä on takana päin. Kuvasta näkee kuinka vähän lunta maassa on vaikka on jo helmikuu.

Oimjakonin pieni kylä (900 asukasta) sijaitsee Indigirkan etelärannalla laajassa laaksossa. Pohjoispuolella joen takana on pieniä vuoria jotka nousevat yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta kun itse kylä on noin 690 metriä merenpinnasta. 

Keskellä kylää pienen metsikön reunalla on pieni monumentti jossa lukee: "Oymyakon - Poljus Holoda" joka tarkoittaa: "Oimjakon - kylmyysnapa".

Oimjakonin maailmankuulu Poljus Holoda -muistomerkki (63.46427°N, 142.7779°E).
Nykyisin tämän vieressä on Sakhan härkää esittävä patsas ja Oimjakon-sanan yläpuolelle 
on asennettu erittäin typerän näköinen ISO digitaalinen lämpömittari turisteja varten. 
Kylttiä on myös muuten kunnostettu ja uutta maaliakin se on nähnyt.

Kun olimme ensin kuvanneet toisemme monumentin edessä katselimme ympärillemme. Oimjakonissa oli uusi urheiluhalli ja he suunnittelivat uuden koulun rakentamista. Kaduilla ei juuri ihmisiä näkynyt sillä päivä oli melko kylmä. Kun poikkesimme paikalliseen kauppaan se oli täynnä ihmisiä. Oimjakon oli selvästi kaikkein virein kylä alueella ja siitä on kiittäminen paikallista kyläpäällikköä.

Oimjakonin uusi urheiluhalli.

Matka vuoristoon

Vuoria Indigirka joen sivuhaaran Sunmar joen ja siihen sillan ali laskevan Agajakon joen yhtymäkohdassa.

Näkymä Ulu järveltä Verhojansk vuoristossa.

Kuten suunnittelimme, teimme uuden sopimuksen saman jakuuttikuskin kanssa retkestä vuoristoon. Tarkoitus oli ajaa Jakutskia kohti. Ajoimme pitkin luiden tietä. Moni Stalinin Siperiaan lähettämä vanki oli menettänyt henkensä sitä rakennettaessa. On sanottu että Jakutsk-Magadan tie vaati uhrin joka metriltä. Tie on 2000 km pitkä... Ajoimme tietä pitkin länteen. Mukana meillä oli kuskin vaimo ja heidän tytär. Vuoristo oli oikein kaunista seutua. Pydähdyimme myös parissa talossa, jotka olivat samalla myös sääasemia. 

Sääasemia näyttää olevan joka paikassa venäjällä. Ihmiset jotka asuivat täällä näillä asemilla olivat myös mielenkiintoista väkeä. Yksi mies oli Ukrainasta kotoisin ja paossa jotain. Näimme myös joitain vuorilampaita ja riekkoja oli jokapaikassa. Kävimme kaikkiaan 150 km lännessä aina Kjubemen kylässä asti.

Bensamittarit Kjubemen kylässä.

Sieltä palasimme takaisin. Paluumatkalla joimme kohtalaisen hyväkuntoista suoraa tienpätkää kun kuski menetti auton hallinnan ja päädyimme ojaan. Meillä oli onnea ja melko pian paikalle saapui iso Ural-merkkinen kuorma-auto. Pieni pakettiautomme ei sen perässä paljoa painanut vaan oli tuota pikaa takaisin tiellä. Matka vuoristoon oli unohtumaton ja ei pelkästään ojaan ajon vuoksi.

Ojaanajo "Luiden tiellä" (Staryi Kolymskij Trakt) ei paljoa naurata, mutta meillä oli onnea ja apua tuli pian.

Kävimme myös päiväreissulla eräällä kalamajalla kävellen. Maja oli 2 km asemalta itään Kuidusun joen Buor-Jurjah sivuhaaran rannalla. Söimme marinoitua hevosta vodkalla kyyditettynä. Ammuimme myös pilkkaa muutaman kerran. Vähältä piti että Volodjan koira ei saanut hauleista. 

Takaisin kotia

Verhojansk vuoristoa paluumatkalla. Joki kuvassa on Vosmotsnaja Khandyga, yksi Aldaniin, Lenan suurimpiin kuuluvaan sivujokeen laskeva joki. Sen pohjoisrantaa myötäilee R-504 tie Ust-Jakutskista Magadaniin. Oikealta ylhäältä laskee sivujoki Kjurbeljah.

27. helmikuuta istuimme jälleen Anton-24 koneessa ja olimme palaamassa Suomeen. Jakutskissa ajoimme suoraan hotelli Geologiin ja myöhemmin haimme Andreilla säilössä olleet tavaramme. Ostimme lentoliput Sakha Diamond lentoyhtiön Airbus 310 koneen lennolle Jakutskista Moskovaan. Andrew ja hänen vaimonsa tarjosivat meille kulttuurielämyksen ja niin istuimme Sakhan tasavallan kansallisbaletin esitystä katsomassa likaisissa sinisissä väliasuissamme! No, reissussa rähjääntyy.

 
Hotelli Geologi on ensimmäisessä kerroksessä tässä vaatimattomassa talossa. Porraskäytävässä asusti kissa joka oli pahoin palelluttanut korvansa ja kuononsa. Se oli surullinen näky.

Seuraavana maanantaina (3.3. 1997) olimme matkalla kohti Jakutskin lentokenttää. Odotelessamme puhuimme erään skottilaisen geologin kanssa joka oli ollut tutkimassa malmiesiintymiä Pohjois-Jakutiassa.

Lopulta monien väärien ilmoitusten jälkeen (kone oli menossa kuulema Habarovskiin huonon sään vuoksi tai se vain kierteli ympyrää Jakutskin yllä) koneemme laskeutui ja pääsimme viimein aloittamaan matkamme kotiin. Sää oli hyvä ja näimme halon, jota kukaan meistä ei ollut vielä nähnyt, legendaariset Bottlingerin renkaat ala-auringon ympärillä. Maaliskuun 4. junamme oli viimein takaisin Suomessa.

Missä on Oimjakon?

63,16° pohjoista leveyttä ja 143,09° itäistä pituutta.

Oimjakon on Indigirka joen varrella itäisessä Jakutiassa, Venäjällä.

Oimjakon on 690 metriä merenpinnan yläpuolella. Oimjakonin laakso on kahden korkean vuoriston ympäröimä. Siksi kylmä ilmamassa pysyy siellä talvella sillä nämä vuoristot estävät lämpimämmän ilman pääsyn sinne. Verhojansk vuoriston (on joissain kartoissa  Suntar-Hajata vuoristo) korkeimmat huiput (2959 Mus-Haja, 2933, 2562 ja 2505m) saartavat Oimjakonin etelästä länteen. Tserski vuoriston huiput (3147 Popeda, 2703, 2682, 2558 ja 2547m) saartavat laaksoa pohjoisesta koilliseen. Tserski vuoriston ja Oimjakonin välissä on vielä pieni Taskistait vuoristo (2341, 2136m) joka sulkee laakson kaakon puolelta.

Oimjakonin laakso on oikeastaan suuri Jana-joen laakson kaakkoispäädyssä. Jana-joen laakso jatkuu Verhojanskin kaupungin yli aina Pohjoiselle jäämerelle asti Verhojansk ja Tserski vuoristojen puristuksissa. Tämä laakso ei ole ihan avoin sillä maasto nousee yli kilometriin Indigirka ja Adytsa jokien vedenjakajalla. Advtsa on Jana joen sivuhaara. Siellä on myös useita yli 1500 metrin huippuja. Indigirka joki virtaa Tserski vuoriston läpi kohti Itä-Siperian merta.

© Jarmo Moilanen (1996) 2003 - 2018

Aineiston käyttö ilman lupaa kielletty.
Use of material without permission forbidden.